1. Kohti verkkoa

Koulutuksessa verkko-opintoina suunnittelemani opintojakson ”Moniammatillinen yhteistyö” alussa on kuvio veneestä ja sitä soutavista henkilöistä. Kuvan alla lukee ” Mikäli haluat kulkea nopeasti, lähde yksin. Jos haluat päästä pitkälle, lähde porukassa”. Verkkopedagogiikan asiantuntija –koulutuksen loppupuolella olen vakuuttunut siitä, että tämä lause sopii oivallisesti myös verkko-opintoihin. Verkossa oppiminen tarvitsee runsaasti opettajan ja opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta, keskustelua sekä toimintaa yhdessä. Yhdessä oppiminen tuo opiskeltavaan asiaan erilaisia näkökulmia ja syventää siten oppimista ja kehittää edelleen laaja-alaista osaamista.

2. Verkon kudontaan - pohdintoja asiantuntijuudesta

Laatimassani käsitekartassa tarkastelin verkko-opetuksen asiantuntijuutta kolmesta näkökulmasta: opetusteknologian hallinta (sisältää muun muassa järjestelmien, ohjelmien ja niiden käytön hallinnan), oppimis-, opetus- ja ohjausprosessin hallinta (sisältää oppimiseen ja opettamiseen liittyviä asioita kuten ohjelman ja aikataulun laatimista, toimintakäytännöistä huolehtimista). Asiantuntijan tulee hahmottaa koko tuotantoprosessin kokonaisuus: tarvekartoitus, käsikirjoitus ja pedagoginen suunnittelu, multimediasuunnittelu, toteutus ja viimeistely. Mutta verkko-opetuksen – ja ohjauksen asiantuntijuus ei ole pelkästään hankittuihin tietoihin ja taitoihin perustuvaa rutiiniasiantuntijuutta vaan adaptiivista, jatkuvaa uusiin haasteisiin vastaamista. Asiantuntijuuteni ei ole minun osaamistani vaan liitän siihen myös valmiudet verkostoitua muiden asiantuntijoiden kanssa ja jakaa osaamistani sekä hyödyntää heidän osaamistaan. Kuten johdannossa mainitsin, sosiaalisen toiminnan hallinta on verkko-opetuksen asiantuntijuuden olennainen osa. Yhteisöllinen oppiminen johtaa usein parempiin oppimistuloksiin kuin yksin opiskelu. Jotta mahdollistaisin opiskelijoiden "yhdessä soutamisen" on minun opettajana osattava luoda tilanteita, jotka houkuttelevat opiskelijat tehokkaaseen vuorovaikutukseen ja yhdessä työskentelemiseen, luovat kannustavaa ilmapiiriä ja vahvistavat ryhmän yhteenkuuluvuutta. Omien näkemysten tarkastelu muiden näkökulmasta on uuden oppimisen kannalta olennaista.

Verkkopedagogiikka asiantuntija -koulutuksen alussa meidän tuli valita malli, joka ohjaisi kehittämistehtävämme oppimis- ja opetusprosessin suunnittelua ja sen ohjausta. Valitsin tutkivan oppimisen mallin. Mallin periaatteiden näkökulmasta verkko-opetuksen asiantuntijuus auttaa suunnistamaan, kyseenalaistamaan, ottamaan tuntumaa tai tuomaan helpotusta opiskelijan tukalaan tilanteeseen mutta ei valmiilla vastauksilla tai ratkaisuilla. Asiantuntijuus on näin tarkasteltuna enemmän toimintatapa kuin ominaisuus. Verkossa opiskelu vaatii ohjausta, tutkiva oppiminen ei ole suorittamista eikä pelkästään tiedonhakua vaan oppija ohjaa omaa oppimistaan asettamalla ongelmia, muodostamalla omia käsityksiään ja selityksiään sekä hakemalla tietoa itsenäisesti ja rakentamalla näin syntyneestä tiedosta laajempia kokonaisuuksia.


Jo koulutuksen ensimmäisinä lähipäivinä tuli esille olennaisia asioita: verkko-oppimisympäristö ei saa olla vain materiaalipankki vaan opiskelijan oppimisprosessi on kurssin suunnittelun perusta. Liian strukturoitu verkko-opintojen rakenne ja oppimisalustan käyttö materiaalipankkina vahvistaa opintojen suorittamista eikä sisältöjen ymmärtämistä ja oppimista. On tarkoin harkittava millä perusteella opiskeltavat sisällöt ja materiaalit valitaan ja erotettava olennaisin. Ja erityisesti on pidettävä mielessä suunnittelun kaikissa vaiheissa se, että yksinkertainen on tehokkaampaa. Joka itse asiassa olikin aika hankalaa välillä, koska jokaisena lähipäivänä tuotiin esille uusia mielenkiintoisia menetelmiä toteuttaa opetusta verkossa. Oli vaikea päättää, mikä menetelmä juuri minun opintojaksooni - olisi oppijoita ja tietysti myös opettajia motivoiva ja innostava. Tärkeä suunnittelun lähtökohtana on se, että kyseessä ei ole perinteisen opiskelun muuttaminen moderniin oppimisympäristöön, vaan perinteisen opiskelun tukeminen niin, että oppijan osaaminen syvenee ja vahvistuu. Teknologia itsessään ei siis takaa parempaa oppimista mutta se mahdollistaa oppimisprosessin aikana erilaisia älyllisiä ja sosiaalisia toimintoja erilaisille oppijoill edellyttäen, että näissä monimuotoisissa oppimisympäristöissä oppija saa tukea ja ohjausta erityisesti työskentelyn alkuvaiheessa.

Kehittämistehtäväni

Kehittämistehtävässäni olen suunnittellut Moniammatillinen yhteistyö -opintojakson verkkoympäristöön. Opintojakso sisältää sekä teoriaopintoja (2 op) että harjoittelua (5 op). Vahvuutenani on, että tiedän opintojakson asiakokonaisuuden ja kokonaisuuteen liittyvien asioiden yhteydet. Toimin työryhmässä joka valmisteli harjoittelun pilotointia ja sain tällöin käyttää asiantuntijuuttani myös toiminnasta päätettäessä. Työryhmässä toimiminen mahdollisti myös tavoitteenani olevan yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittymisen; verkostotoiminnan kehittämistä niin työpaikallani kuin opiskelijoiden keskuudessa. Koulutuksen alussa asetin tavoitteekseni kehittää asiantuntijuuttani teknologian hyödyntämisessä ja käyttämisessä oppimisen, opetuksen ja ohjauksen tukena. Pedagogisten valmiuksien kehittäminen eli osaamisen rakentaminen dialogissa ja verkossa tekemisen mielekkyyden vahvistaminen sekä tutkivan oppimisen mahdollistaminen olivat silloin ja koulutuksen jälkeenkin haasteeni.

Suljettua vai avointa oppimista?

Olen tehnyt kehittämistehtäväni suljettuun oppimisalustaan (Moodle). Minulla on kokemuksia niin opettajana kuin opiskelijana siitä, että suljetuissa oppimisympäristöissä vuorovaikutus jää usein keinotekoiseksi ja pakotetuksi. Koulutuksen aikana olen hakenut tietoa ja kokemuksiakin avoimista oppimisympäristöistä (sosiaalinen media) kuten facebook, digg ja blogi. Avoimen oppimisympäristön keskeisimpiä piirteitä ovat vuorovaikutteisuus ja kaksisuuntaisuus, avoimuus, henkilökohtaisuus, demokraattisuus ja dynaamisuus. Tällaista ympäristöä ei tietenkään voi täysin hallita. Voisi olettaa, että avoimen ympäristön monimuotoisuus ja yllätyksellisyys tukevat suljettua oppimisympäristöä luontevammin tutkivan oppimisen periaatteita ja vahvistavat aikaisempaa paremmin verkkoa jatkuvasti käyttävien oppijoiden osallisuutta toimintaan. Avoin ympäristö antaa erilaisille oppijoille tasavertaisia mahdollisuuksia kysymysten tekemiseen, tiedon tuottamiseen ja yhteiseen ideointiin. Yhtenä ratkaisevana erona suljettuun oppimisympäristöön on se, että opetus- ohjaus ja oppimisprosessit ovat kaikkien nähtävillä ja arvioitavissa. Avoimuus haastaa myös oppijan ja opettajan tarkastelemaan ja pohtimaan toimintaansa prosessissa. Se pakottaa prosessissa mukana olijoita kirjoittamaan aikaisempaa perustellummin ja myös vastaamaan siitä mitä on kirjoittanut. Tästä voisi vetää johtopäätöksenä sen, että avoimessa oppimisympäristössä oppijoiden tuotosten laatu ja myös verkko-opettajan toiminnan laatu ja asiantuntijuus kehittyvät.

Verkkopedagogi -asiantuntijuuden mielestäni tärkein suoraan oppimista tukeva ulottuvuus on ohjaus. Oppijat tarvitsevat ohjausta erityisesti oppimisprosessin alkuvaiheessa, erilaisista asioista, ongelmista ja oppijoiden yksilölliset piirteet huomioiden. Riittävä sosiaalinen tuki verkko-opintojen aikana on ensiarvoista. Palaute oppimisprosessin eri vaiheissa on erilaista: opastavaa, ohjaavaa ja arvioivaa. Positiivisen palautteen voimaannuttava vaikutus oppijaan on selvä mutta ohjaajan on tiedostettava, että liiallinen hymistely ei tue oppimista. Kriittinen, suunnitelmallinen palaute kehittää ja vie oppimista eteenpäin. On kuitenkin huomattava toisaalta myös se, että turhan kriittinen palaute saattaa tyrehdyttää luovuuden ja ilon oppimisesta. Suunnitelmallinen, oppimistavoitteisiin perustuva palautteen antaminen on tärkeää, jotta pysytään hallitsemaan kokonaisuutta, ohjaamaan keskustelun kulkua ja saavutetaan yhdessä aikaisempaa syvällisempi ymmärrys opittavista asioista. Palautteen suunnitelmallisuutta kuvaa esimerkiksi se, että päätän millaisista asioista ohjaajana annan suoran vastauksen, millaisista kehotan opiskelijaa etsimään itse tietoa. Jos keskustelua ja palautteen antamista ei ole suunniteltu ja suunnitelmissa pysytty voi helposti siirtyä ”musta tuntuu” tasolle. Tällöin palaute kohdistuu helposti satunnaisiin ja epäolennaisiin ilmiöihin eikä hyödytä palautteen vastaanottajaa. Tällaisesta summittaisesta palautteesta voi jopa olla haittaa, koska se johtaa helposti tarkastelemaan asiaa pintapuolisesti tai vain jostain yksittäisestä näkökulmasta.

3. Minkä kokoiset verkonsilmät?

Mitä tein ja miksi niin?

Moniammatillinen yhteistyö -opintojakso, joka osittain toteutuu verkossa, mahdollistaa opiskelijoiden yhteisöllisen asiantuntijuuden rakentumisen vuorovaikutteisesti, yhteisöllisten suhteiden, niin toisten opiskelijoiden kuin myös asiantuntija- organisaatioiden kautta sosiaalisessa kontekstissa. Laadin opintojaksoon oppimis-ja ohjausprosessin suunnitelman. Hyödynsin suunnitelman luonnostelussa Hanne Kolin ja Pasi Silanderin oppimisprosessi-kuvaajaa (kuvaaja ja sen "käyttöohjeet" löytyvät Koli & Silander Verkko-opetuksen työkalupakki 2006, 24-27). Todella hyvä apuväline prosessin kuvaukseen!

Opintojakson punaisena lankana on asiantuntijuus ja sen kehittyminen. Tavoitteena oleva asiantuntijuus on yhteisöllistä asiantuntijuutta ja sen rinnalla vahva erikoisosaaminen. Asiantuntijuuden kehittyminen edellyttää aktiivista osallistumista ja muilta saatua tunnustusta. Tunnustus tarkoittaa sitä, että ihmiseltä pyydetään neuvoa ja häntä pyydetään selittämään, miksi asia on niin tai näin. Tässä opintojaksossa eri koulutusohjelman opiskelijat pääsevät tiiminä tilanteisiin, joissa he antavat neuvoja ja ohjaavat. Tämä saa opiskelijan ottamaan vastuuta tietystä aihealueesta, syventämään omaa osaamistaan ja kokemaan vähitellen itsensä asiantuntijaksi. Oppimiskokonaisuuteen kuuluu, että jokainen pienryhmä suunnittelee toiminnan yhdessä, jolloin kaikki jäsenet ovat mukana, osallistuvat päätöksentekoon sekä ovat vastuussa harjoittelun onnistumisesta. Tämä lisää opiskelijoiden luottamusta omaan osaamiseensa ja antaa kokemusta siitä, millaista on toimia asiatuntijana. Ja oman osaamisen jakaminen synnyttää uutta tietoa ja ymmärrystä, johon kukaan opiskelijoista ei pystyisi yksinään.

Tavoitteiden esitystavan merkitys

Opiskelijan on alusta lähtien oltava selkeästi tietoinen mitä opintojaksolla opiskellaan. Tavoitteet ohjaavat opiskelijan oppimista. Laitoin suunnittelemassani opintojaksossa yksityiskohtaiset tavoitteet jokaiseen osioon. Näin vältyin laajojen ja yleisten tavoitteiden esittämiseltä. Liian yleisella tasolla olevista tavoitteista on oppijan ja opettajan vaikea tulkita mitä niihin sisällöllisesti kuuluu. Tutkivan oppimisen tavoitteena on ohjata opiskelijoita olemaan "samassa veneessä" -käyttämään toisiaan tiedonlähteinä ja ajatusten ja mielipiteiden testaajina. Tämä mahdollistaa sen, että opiskeljalle kehittyy enemmän oppijan, ajattelijan ja ongelmanratkaisijan identiteetti eikä pelkästään asiantuntijan joka vastaa oikein kysymyksiin. Opettajan asiantuntijuus ei voi olla pelkästään substanssiin liittyvää vaan asiantuntijuutta on myös oppimisen ohjaaminen. Verkossa oppimisen näkökulmasta ohjauksella on olennainen merkitys; selkeys tavoitteissa, tehtävien instruktioissa, aikataulutuksessa, kriteereissä ja arvioinnissa. Keskustelin verkkopedagogiikka -koulutukseen osallistuvan kollegani kanssa saadusta ohjauksesta. Olimme molemmat yllättyneitä siitä, miten tarkasti ja usein meitä ohjataan koulutuksen aikana. Se ei ole tuntunut holhoukselta vaan on pitänyt meidät ryhmän mukana ja aikataulussa. Kollegani kertoikin, että oman kokemuksen perusteella hän on lisännyt ohjaustaan omilla verkkokursseillaan.

Tutkiva oppiminen

Tutkivan oppimisen perusperiaatteita ovat ymmärtämiseen tähtäävä oppiminen (miksi mitäkin tehdään), oppiminen ongelmanratkaisuna (mitä ovat ne ongelmat, joiden ratkaisemiseen sisällön omaksuminen tähtää), omien ennakko (tai intuitiivisten) käsitysten esittämien ja pohtiminen (oppijat tulevat tietoisiksi ennakkokäsityksistään ja mahdollisista ristiriidoista niiden ja uuden tiedon välillä), huomion kohdistaminen keskeisiin tavoitteisiin sekä pyrkimyksenä ilmiöiden selittäminen (ei ainoastaan kuvaileminen tai tosiseikkojen mieleen painaminen).

Tutkiva oppiminen on haastava prosessi ja oppimiskulttuuri niin opettajien kuin opiskelijoidenkin näkökulmasta muuttuu hitaasti. Tärkein lähtökohta verkkokurssin suunnittelussa on siis suunnitella oppijan prosessi, ei opettajan opetusprosessia. Aikaisemmin, esimerkiksi opettajakoulutukseni aikana, oppituntien suunnittelussa painotettiin opettajan opetusprosessia. Opettaja oli asiantuntija joka teki kurssit niin, että haki kaiken mahdollisen tiedon ja kirjoitti sen kaiken kalvoille, otti kopioita ja opiskeli asiaa itse. Asiantuntijuus ymmärrettiin vain substanssiasiantuntijuutena. Vastaan opetussuunnitelman kehittämisestä omassa koulutusohjelmassani ja olen huomannut miten harvoin tulee keskusteluissa esille pohdintaa siitä, miten opiskelija oppii ja millainen on opiskelijan oppimisprosessi. Opintojaksoja halutaan vieläkin suunnitella opettajan näkökulmasta: mitkä ovat mukavia, helppoja ja tuttuja (eli opettajan hallinnassa olevia) opetusmenetelmiä. Meillä opettajilla on vaikea nähdä asiantuntijuudessa muita, yhtä tärkeitä ulottuvuuksia. Me ei uskalleta luottaa siihen, että opiskelijat voivat oppia ihan itsenäisestikin, hakevat ja löytävät tietoa (ehkä enemmänkin ja monipuolisempaa kuin asiantuntija-opettaja). On vaikea muuttaa näkökulmaa asiantuntijasta asiantutkijaksi. Mutta jospa me vähitellen voitaisiin valtauttaa oppija oppimaan asioita omalla tavallaan ja olemaan asiantuntijoita ensisijaisesti oppimisen ohjauksessa.

4. Verkko valmiina pyyntiin

Kuten jo olen maininnut, tavoitteet ovat perusta oppimisen ohjaamisessa. Tavoitteiden selkeys ohjaa niin opettajaa kuin oppijaakin. Oppijalla ja opettajalla on oltava myös selkeä käsitys siitä, miten esitetyt tavoitteet otetaan haltuun eli miten ne saavutetaan. Ilman tietoa tavoitteista oppijan on vaikea olla itseohjautuva ja motivoitunut. Laadin myös opintojakson aikataulun, jossa tulee esille viikko, mikä opiskeltava teema oli kyseessä, mitkä tehtävät liittyivät teemaan ja milloin, miten ja minne tehtävät palautettiin. Aikataulu selkiyttää osaltaan oppijalle oppimisen tavoitteita ja miten tavoitteisiin päästään.

Moniammatillinen yhteistyö -opintojakson tavoitteet laadin tutkivan oppimisen periaatteiden mukaisesti osaamisen näkökulmasta: mitä osaamista (tietää, osaa, ymmärtää) oppijalla on opintojakson lopussa. Tästä esimerkkinä opintojakson tavoite: Oppija osaa suunnittella, toteuttaa ja arvioida omaa toimintaansa ja moniammatillisen ryhmän toimintaa asiakaslähtöisesti erilaisissa toimintaympäristöissä. Laadin tavoitteet myös jokaiselle oppimistilanteelle, esimerkkinä: Tämän oppimistilanteen jälkeen osaat kuvata moniammatillisen yhteistyön merkityksen työntekijälle, työyhteisölle ja asiakkaalle. Kun olin saanut tavoitteet osaamiseksi, ”hajotin” ne sen jälkeen kysymyksiksi ja muodostin niistä oppimisprosessin mukaiset teemat. Tämä vaihe selkiytti minulle hyvin mitä sisältöjä kuhunkin tavoitteeseen sisältyy ja pystyin tarkentamaan tavoitteita ja tehtävien instruktioita ja ohjeita.

On erityisen tärkeää, että myös jokaisessa oppimistehtävässä tuodaan oppijalle esille se, mitä tehtävän avulla opitaan (Tämän tehtävän jälkeen osaat, tiedät jne.) Tämä tuntui minusta itsestään selvyydeltä; eikö tehtävän annosta oppija näe mitä opitaan? Mutta eihän se niin ole. Mitä tarkemmin voit osoittaa oppijalle mitä hänen pitää oppia, sitä paremmin oppija osaa laatia omia, oppimista eteenpäin vieviä kysymyksiään. Oppimistehtävien avulla halusin opiskelijoiden tarkastelevan opiskeltavaa asiaa yksilöllisestä näkökulmasta: "Kerro kokemuksiasi moniammatillisesta yhteistyöstä ja mitä se mielestäsi on?" ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta: "Pohtikaa tiimissä ja kirjallisuutta hyväksi käyttäen mitä tekijöitä moniammatilliseen yhteistyöhön liittyy " ja liittävän saamansa tiedon aikaisempaan tietoperustaansa.

Asiakastapaus- oppimistehtävän avulla opiskelijat oppivat käyttämään tietoa ja soveltamaan sitä. Tehtävässä kaikki tiimin jäsenet tarkastelevat asiakasta oman asiantuntijuusalueen näkökulmasta. Tämän jälkeen he laativat yhteenvedon. Moniammatillisen yhteistyön periaatteita opiskelijat harjoittelevat laatiessaan toimintasuunnitelman kohdeyhteisöön yhteisön edustajan kanssa. Harjoittelun lopussa he pohtivat oppimispäiväkirjassaan kokemuksiaan moniammatillista yhteistyötä edistävistä ja estävistä tekijöitä.

Keskustelualueen käyttö ei takaa hyvää verkkokurssia tai kuulu pakollisena osana siihen. Olen itsekin osallistunut kursseille joissa keskustelu verkossa oli täysin merkityksetöntä oppimisen näkökulmasta. Keskustelu toimii oppimista syventävänä vain silloin kun siihen on tarvetta. Keskustelun tulee viedä oppimista eteenpäin. Suunnittelemaani opintojaksoon liittyi keskustelualue. Haluan kokeilla onnistuuko keskustelu kun ohjaan ja annan selkeät neuvot miten keskusteluun osallistutaan kuten:keskustelua tulee viedä eteenpäin (kysymykset, uudet ideat, näkökulmat); ei vain olemalla samaa mieltä edellisen keskustelijan kanssa tai "hyvä idea" -kommentilla. Minusta huonoin mahdollinen suorituskriteeri keskustelulle on "osallistu kaksi kertaa keskusteluun". Silloin ei ole kyse oppijan oppimisen ohjaamisesta.

5. Jäinkö sittenkin koukkuun?

Vekkopedagogiikka asiantuntija -koulutuksessa sairastuin välillä infoähkyyn...

Koulutuksen ollessa loppuvaiheessa olen vakuuttunut tuotantoprosessin tärkeydestä opintokokonaisuuden suunnittelussa. Prosessin avulla saan selkeämmin esille valitsemaani oppimis- ja opetusfilosofiaa. Se myös pakottaa perustelemaan jokaisen opetuskokonaisuuden osan merkitystä itselle ja opiskelijoille. Ymmärsin osaamistavoitteiden selkiyttämisen tärkeyden ja niiden yksilöinnin jokaiseen oppimistilanteeseen ja tehtävään. Niiden avulla voin motivoida opiskelijaa; mitä on tässä tehtävässä tarkoitus oppia. Käyttäessäni ydinainesanalyysia huomasin, että sen avulla on helppo tarkentaa mikä asia nousee päärooliin opiskeltavassa aineessa ja mikä voi jäädä sivujuoneen.

Koulutuksen aikana selkiytyi, että hyvä verkko-opettaja antaa tilaa opiskelijoille mutta ohjaa päättäväisesti purren suuntaa yhteisesti sovittuun päämäärään - osaamisen saavuttamiseen. Verkko-pedagogiikan asiantuntijuus ei ole stabiili tila vaan se tarkoittaa jatkuvaa itsensä kehittämistä, uusien haasteiden ottamista oman substanssin lisäksi erityisesti pedagogiikan alueella. Verkko-pedagogiikan kehittämisessä tarvitsen jatkossa vertaisarviointia ja erityisesti opiskelijoiden arviointia oppimisprosessin näkymisestä verkko-opinnoissa. Teknologian osaaminen on tärkeä osa ja sen tuomista mahdollisuuksista on oltava selvillä jatkossakin. Minun ei tarvitse osata koodausta mutta minulla on nyt valmiudet (tietoa ja hieman taitoa ja ennen kaikkea asennetta) tutustua uusiin teknologian suomiin mahdollisuuksiin. Koulutuksen jälkeen kehitän osaamistani avoimien oppimisympäristöjen, sosiaalisen median hyödyntämisessä opetukseen. Olen lähitulevaisuudessa toteuttamassa opetuskokonaisuutta, jossa tarkoituksena on ohjata opiskelijoita ja olla itse mukana laatimassa johonkin avoimeen ympäristöön hyvinvointia ja terveyttä edistävä, itseään voimaannuttava digitaalinen yhteisö.

"Rakenna koulutukseen juoni/tarinallisuus” on koulutuksen aikana esille tullut yksinkertainen ohje, joka on auttanut minua valtavasti eteenpäin. Miten oppimisprosessi verkossa saadaan etenemään niin, että se on mielekäs ja prosessia vahvistava tarina? Tarinassa asioiden (tavoitteet, tehtävät, kirjallisuus, kuvat, videot ja keskustelut sekä multimediaelementit) pitää liittyä toisiinsa ja myös oppijan todellisuuteen. Ajatus tarinan kertomisesta estää sen, että opiskeluympäristössä ei ole irrallisia osia, jotka eivät kuulu kokonaisuuteen. Hyvä tarina pysyy koossa; siinä ei ole liikaa sivujuonia eikä hämäräksi jääviä henkilöitä. Hyvä tarina pitää kiinnostuksen yllä, on yllätyksellinen, ei sisällä itsestään selviä ratkaisuja ja kirjoitettu niin, että voin melkein nähdä tarinan henkilöt, ympäristön ja tapahtumat. Hyvä tarina jättää aina jäljen niin kuin hyvä verkossa toteutettu opetuskokonaisuus luo uutta osaamista.