2. Verkon kudontaan - pohdintoja asiantuntijuudesta

Laatimassani käsitekartassa tarkastelin verkko-opetuksen asiantuntijuutta kolmesta näkökulmasta: opetusteknologian hallinta (sisältää muun muassa järjestelmien, ohjelmien ja niiden käytön hallinnan), oppimis-, opetus- ja ohjausprosessin hallinta (sisältää oppimiseen ja opettamiseen liittyviä asioita kuten ohjelman ja aikataulun laatimista, toimintakäytännöistä huolehtimista). Asiantuntijan tulee hahmottaa koko tuotantoprosessin kokonaisuus: tarvekartoitus, käsikirjoitus ja pedagoginen suunnittelu, multimediasuunnittelu, toteutus ja viimeistely. Mutta verkko-opetuksen – ja ohjauksen asiantuntijuus ei ole pelkästään hankittuihin tietoihin ja taitoihin perustuvaa rutiiniasiantuntijuutta vaan adaptiivista, jatkuvaa uusiin haasteisiin vastaamista. Asiantuntijuuteni ei ole minun osaamistani vaan liitän siihen myös valmiudet verkostoitua muiden asiantuntijoiden kanssa ja jakaa osaamistani sekä hyödyntää heidän osaamistaan. Kuten johdannossa mainitsin, sosiaalisen toiminnan hallinta on verkko-opetuksen asiantuntijuuden olennainen osa. Yhteisöllinen oppiminen johtaa usein parempiin oppimistuloksiin kuin yksin opiskelu. Jotta mahdollistaisin opiskelijoiden "yhdessä soutamisen" on minun opettajana osattava luoda tilanteita, jotka houkuttelevat opiskelijat tehokkaaseen vuorovaikutukseen ja yhdessä työskentelemiseen, luovat kannustavaa ilmapiiriä ja vahvistavat ryhmän yhteenkuuluvuutta. Omien näkemysten tarkastelu muiden näkökulmasta on uuden oppimisen kannalta olennaista.

Verkkopedagogiikka asiantuntija -koulutuksen alussa meidän tuli valita malli, joka ohjaisi kehittämistehtävämme oppimis- ja opetusprosessin suunnittelua ja sen ohjausta. Valitsin tutkivan oppimisen mallin. Mallin periaatteiden näkökulmasta verkko-opetuksen asiantuntijuus auttaa suunnistamaan, kyseenalaistamaan, ottamaan tuntumaa tai tuomaan helpotusta opiskelijan tukalaan tilanteeseen mutta ei valmiilla vastauksilla tai ratkaisuilla. Asiantuntijuus on näin tarkasteltuna enemmän toimintatapa kuin ominaisuus. Verkossa opiskelu vaatii ohjausta, tutkiva oppiminen ei ole suorittamista eikä pelkästään tiedonhakua vaan oppija ohjaa omaa oppimistaan asettamalla ongelmia, muodostamalla omia käsityksiään ja selityksiään sekä hakemalla tietoa itsenäisesti ja rakentamalla näin syntyneestä tiedosta laajempia kokonaisuuksia.


Jo koulutuksen ensimmäisinä lähipäivinä tuli esille olennaisia asioita: verkko-oppimisympäristö ei saa olla vain materiaalipankki vaan opiskelijan oppimisprosessi on kurssin suunnittelun perusta. Liian strukturoitu verkko-opintojen rakenne ja oppimisalustan käyttö materiaalipankkina vahvistaa opintojen suorittamista eikä sisältöjen ymmärtämistä ja oppimista. On tarkoin harkittava millä perusteella opiskeltavat sisällöt ja materiaalit valitaan ja erotettava olennaisin. Ja erityisesti on pidettävä mielessä suunnittelun kaikissa vaiheissa se, että yksinkertainen on tehokkaampaa. Joka itse asiassa olikin aika hankalaa välillä, koska jokaisena lähipäivänä tuotiin esille uusia mielenkiintoisia menetelmiä toteuttaa opetusta verkossa. Oli vaikea päättää, mikä menetelmä juuri minun opintojaksooni - olisi oppijoita ja tietysti myös opettajia motivoiva ja innostava. Tärkeä suunnittelun lähtökohtana on se, että kyseessä ei ole perinteisen opiskelun muuttaminen moderniin oppimisympäristöön, vaan perinteisen opiskelun tukeminen niin, että oppijan osaaminen syvenee ja vahvistuu. Teknologia itsessään ei siis takaa parempaa oppimista mutta se mahdollistaa oppimisprosessin aikana erilaisia älyllisiä ja sosiaalisia toimintoja erilaisille oppijoill edellyttäen, että näissä monimuotoisissa oppimisympäristöissä oppija saa tukea ja ohjausta erityisesti työskentelyn alkuvaiheessa.

Kehittämistehtäväni

Kehittämistehtävässäni olen suunnittellut Moniammatillinen yhteistyö -opintojakson verkkoympäristöön. Opintojakso sisältää sekä teoriaopintoja (2 op) että harjoittelua (5 op). Vahvuutenani on, että tiedän opintojakson asiakokonaisuuden ja kokonaisuuteen liittyvien asioiden yhteydet. Toimin työryhmässä joka valmisteli harjoittelun pilotointia ja sain tällöin käyttää asiantuntijuuttani myös toiminnasta päätettäessä. Työryhmässä toimiminen mahdollisti myös tavoitteenani olevan yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittymisen; verkostotoiminnan kehittämistä niin työpaikallani kuin opiskelijoiden keskuudessa. Koulutuksen alussa asetin tavoitteekseni kehittää asiantuntijuuttani teknologian hyödyntämisessä ja käyttämisessä oppimisen, opetuksen ja ohjauksen tukena. Pedagogisten valmiuksien kehittäminen eli osaamisen rakentaminen dialogissa ja verkossa tekemisen mielekkyyden vahvistaminen sekä tutkivan oppimisen mahdollistaminen olivat silloin ja koulutuksen jälkeenkin haasteeni.

Suljettua vai avointa oppimista?

Olen tehnyt kehittämistehtäväni suljettuun oppimisalustaan (Moodle). Minulla on kokemuksia niin opettajana kuin opiskelijana siitä, että suljetuissa oppimisympäristöissä vuorovaikutus jää usein keinotekoiseksi ja pakotetuksi. Koulutuksen aikana olen hakenut tietoa ja kokemuksiakin avoimista oppimisympäristöistä (sosiaalinen media) kuten facebook, digg ja blogi. Avoimen oppimisympäristön keskeisimpiä piirteitä ovat vuorovaikutteisuus ja kaksisuuntaisuus, avoimuus, henkilökohtaisuus, demokraattisuus ja dynaamisuus. Tällaista ympäristöä ei tietenkään voi täysin hallita. Voisi olettaa, että avoimen ympäristön monimuotoisuus ja yllätyksellisyys tukevat suljettua oppimisympäristöä luontevammin tutkivan oppimisen periaatteita ja vahvistavat aikaisempaa paremmin verkkoa jatkuvasti käyttävien oppijoiden osallisuutta toimintaan. Avoin ympäristö antaa erilaisille oppijoille tasavertaisia mahdollisuuksia kysymysten tekemiseen, tiedon tuottamiseen ja yhteiseen ideointiin. Yhtenä ratkaisevana erona suljettuun oppimisympäristöön on se, että opetus- ohjaus ja oppimisprosessit ovat kaikkien nähtävillä ja arvioitavissa. Avoimuus haastaa myös oppijan ja opettajan tarkastelemaan ja pohtimaan toimintaansa prosessissa. Se pakottaa prosessissa mukana olijoita kirjoittamaan aikaisempaa perustellummin ja myös vastaamaan siitä mitä on kirjoittanut. Tästä voisi vetää johtopäätöksenä sen, että avoimessa oppimisympäristössä oppijoiden tuotosten laatu ja myös verkko-opettajan toiminnan laatu ja asiantuntijuus kehittyvät.

Verkkopedagogi -asiantuntijuuden mielestäni tärkein suoraan oppimista tukeva ulottuvuus on ohjaus. Oppijat tarvitsevat ohjausta erityisesti oppimisprosessin alkuvaiheessa, erilaisista asioista, ongelmista ja oppijoiden yksilölliset piirteet huomioiden. Riittävä sosiaalinen tuki verkko-opintojen aikana on ensiarvoista. Palaute oppimisprosessin eri vaiheissa on erilaista: opastavaa, ohjaavaa ja arvioivaa. Positiivisen palautteen voimaannuttava vaikutus oppijaan on selvä mutta ohjaajan on tiedostettava, että liiallinen hymistely ei tue oppimista. Kriittinen, suunnitelmallinen palaute kehittää ja vie oppimista eteenpäin. On kuitenkin huomattava toisaalta myös se, että turhan kriittinen palaute saattaa tyrehdyttää luovuuden ja ilon oppimisesta. Suunnitelmallinen, oppimistavoitteisiin perustuva palautteen antaminen on tärkeää, jotta pysytään hallitsemaan kokonaisuutta, ohjaamaan keskustelun kulkua ja saavutetaan yhdessä aikaisempaa syvällisempi ymmärrys opittavista asioista. Palautteen suunnitelmallisuutta kuvaa esimerkiksi se, että päätän millaisista asioista ohjaajana annan suoran vastauksen, millaisista kehotan opiskelijaa etsimään itse tietoa. Jos keskustelua ja palautteen antamista ei ole suunniteltu ja suunnitelmissa pysytty voi helposti siirtyä ”musta tuntuu” tasolle. Tällöin palaute kohdistuu helposti satunnaisiin ja epäolennaisiin ilmiöihin eikä hyödytä palautteen vastaanottajaa. Tällaisesta summittaisesta palautteesta voi jopa olla haittaa, koska se johtaa helposti tarkastelemaan asiaa pintapuolisesti tai vain jostain yksittäisestä näkökulmasta.